Hali-Bernit

Hali-Bernit ovat silittelyä ja rapsuttelua rakastavia koiria, jotka tekevä tervehdyskäyntejä palvelutaloihin, lastentarhoihin sekä erilaisiin koira- ja muihin tapahtumiin. Toiminta on kuulunut jo vuodesta 1999 asti Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry:n, Pääkaupunkiseudun alajaoston  ohjelmaan. Toiminta on rotuyhdistyksen toimintaa, mikä on tarkoitettu jäsenille ja kannatusjäsenille.

Toiminnassa on tällä hetkellä mukana kuutisenkymmentä lapsi- ja ihmisrakasta koiraa omistajineen. Suurin osa  Hali-Berneistä on berninpaimenkoiria, mutta mukana on myös mm. bernhardilaisia, newfoundlandinkoira, lapinkoira ja kooikerhondje. Koirien iät vaihtelevat 7 kuukauden ja 9 ikävuoden välillä. Aloittelevaa Hali-Berniä kutsutaan Huli-Berniksi. Haliberniys ei ole niinkään rotu- vaan luonnekysymys.

Työssä olevan Hali-Bernin tunnistaa punaisesta työasusta, eli fleeceliivistä, jossa lukee Hali-Berni. Koira, jolla on liivit päällä, on aina valmis ottamaan taputuksia ja rapsutuksia vastaan. Hali-Bernitoiminta on vapaaehtoistoimintaa ja käynnit ovat maksuttomia. Yritysten järjestämistä tilaisuuksista toivomme yrityksen antavan joko tavara- tai rahalahjoituksen joko HESY ry:lle (Helsingin eläinsuojeluyhdistys) (tili no 200118-113063, viesti “Hali-Bernit) tai Avustajakoira - Assistenthund ry:lle (tili no 497011-210521, viesti “Hali-bernit”) tai Turun eläinsuojeluyhdistys ry:lle ( tili no 571161- 2110602, viesti “Hali-Bernit”)

Lisätietoja:

Turunalueen ja pääkaupunkiseudun Halikoordinaattorilta: Maarit Haapasaari puh. 050-344 2881, sarimaarit.haapasaari(at)gmail.com

tai

Uusikaupunki -Laitila -Rauman seudun yhteyshenkilöltä:
Sirpa Kakko  p.040-7307553, sirpa.kakko(at)pp.inet.fi

Toivotamme myös uudet Hali-bernit sydämellisesti tervetulleiksi mukaan toimintaan!

Ohjeita koiralle
♥ Hali-Berni on hyvinhoidettu ja hyväkuntoinen (mm. rokotettu, madotettu)
♥ Hali-Bernin tunnistaa Hali-Berni -liivistä
♥ Hali-Berni työskentelee pääsääntöisesti kytkettynä
♥ Hali-Berni tulee toimeen toisten koirien kanssa, muttei leiki vierailun aikana
♥ Hali-Berni on tottunut erilaisiin paikkoihin ja vieraisiin ihmisiin
♥ Juoksuaikainen Hali-Berni ei sovi vierailulle
♥ Hali-Berni jättää jälkeensä vain hyvää mieltä, mukana on kakkapussi sekä tarvittaessa kuola- ja tassupyyhe
♥ Hali-Berni saapuu vierailulle hyvin ulkoilutettuna
♥ Innokkaimmat Hali-Bernit voivat opetella joitakin temppuja
Ohjeita omistajalle
♥ Saavu ajoissa paikalle: Hali-Bernit tapaavat 10-15 min. ennen vierailua, jotta ne saavat tutustua toisiinsa
♥ Omistaja on vastuussa koirastaan; suojele ympäristöä koiraltasi ja koiraasi ympäristöltä
♥ Olet vaitiolovelvollinen vierailun tapahtumista
♥ Muista, että kaikki läsnäolijat eivät välttämättä pidä koirista
♥ Opasta asiakkaita kohtaamaan koira oikein
♥ Muista, että Hali-Berni on vierailun pääasia
♥ Kohtele asiakkaita kunnioittavasti (puhu asiakkaalle, älä hoitajille - teitittele); he ovat sinun ja koirasi asiakkaita
♥ Ole hyväntuulinen ja suvaitsevainen
♥ Pukeudu siististi, älä tupakoi ja vältä voimakkaita hajusteita vierailulla
♥ Mene vierailulle vain toisen Hali-Bernin kanssa, älä yksin
♥ Muista, että muut eivät tunne koiraasi ja sen tapoja niin kuin sinä
♥ Älä vaadi koiraltasi liikaa, viivy vain niin kauan kuin se koirastasi on hauskaa
♥ Muista palkita koiraasi vierailun aikana kehuin ja/tai makupaloin motivaation säilyttämiseksi
♥ Hali-Bernien yhteyshenkilö ottaa mielellään vastaan palautetta vierailun onnistumisesta
Ohjeita vierailukohteelle
♥ Valmistautukaa vierailuun: kertokaa, millaisia vieraita on tulossa ja miksi
♥ Hali-Berneille ei saa antaa makupaloja; myös koirat voivat olla herkkiä joillekin ruoka-aineille ja koirista jokainen noudattaa omanlaistaan ruokavaliota
♥ Opastakaa vierailijoita mahdollisista erityistapauksista
♥ Selvittäkää, jos joku asiakkaista pelkää koiria, ja huolehtikaa, ettei hänen tarvitse tavata Hali-Bernejä vastoin tahtoaan
♥ Hali-Bernien yhteyshenkilö ottaa mielellään vastaan palautetta vierailun onnistumisesta